Compliance

finanssi ilman tekstiä

Haluamme olla mukana luomassa yritykseesi oikein tekemisen kulttuuria. Tunnemme juridisten kysymysten vaikutukset liiketoimintaan, poistamme tuloksenteon esteet ja etsimme regulaation mahdollisuudet.

Compliance tarkoittaa lakien, sääntöjen ja määräysten noudattamista. Uusien vaatimusten määrä lisääntyy jatkuvasti kasvavan kotimaisen ja ulkomaisen regulaation myötä – eikä loppua ole näkyvissä.

Mielestämme compliancen tehtävä ei suinkaan ole kieltää kaikkea, vaan pikemminkin ohjata ja mahdollistaa sekä tukea liiketoimintaa. Olemme mukana luomassa yritykseesi oikein tekemisen kulttuuria, jonka kulmakivenä on yrityksesi menestyminen yhteiskunnan asettamien sääntöjen puitteissa sekä asiakkaiden reilu ja yhdenmukainen kohtelu.

Avoimempaa ja eettisempää

Yrityksen asiakkaat, sijoittajat ja muut sidosryhmät vaativat koko ajan avoimempaa, eettisempää ja läpinäkyvämpää toimintaa. Siksi lakien ja säännösten noudattamisen lisäksi keskiöön on asetettava yritystoiminnan menettelytavat ja eettisyys.

Olemme kehittäneet uusia tapoja regulatiivisten, taloudellisten ja maineenhallinnan riskien torjumiseen. Seuraamme aktiivisesti alan lainsäädäntöä ja trendejä, siksi tiedämme jo usein etukäteen, mitä viranomaiset ja asiakkaasi vaativat. Näin sinä saat kanssamme edelläkävijän etulyöntiaseman.

Uskallamme myös haastaa: emme vain uutta regulaatiota, mutta myös vanhoja toimintatapoja. Toimimme tulkkina yritysjohdon ja muiden toimijoiden välillä, kun tilanne sitä vaatii. Avoimen ja reilun toimintatapamme seurauksena yrityksen johto voi nukkua yönsä rauhassa tietäen, että ulkoistettu toiminto on luotettavissa käsissä.

Palvelumme

Aloitamme yhteistyön aina välttämättömällä Compliance DD -tarkastuksella, johon sisältyy:

  • Relevantin dokumentaation läpikäynti
  • Yritysjohdon haastattelut
  • Compliance DD -tarkastusraportin ja yhteenvedon laatiminen
  • Compliance-vuosikellon laatiminen
  • Suositusten jalkauttaminen ja Compliance-ohjelman käynnistäminen.

Voit valita palvelumalleistamme sopivimman:

Kiinteä Compliance-resurssi

  • Sisältää kaikki Compliance-sopimuksessa määritellyt tehtävät (esim. SiPa-yhtiön tai maksulaitoksen määritellyt Compliance-toiminnot)
  • Kiinteä kuukausipalkkio
  • Helpdesk-vastauspalvelu
  • Nimetty vastuujuristi ja tiimi
  • Muut Lexian asiantuntijat käytettävissä
  • Paikalla olo yrityksessä sopimuksen mukaan esim. 1-2 pv/kk
  • Erillistoimeksiannot alennettuun tuntihintaan.

Kuukausittainen Compliance-resurssi

  • Etä-lakimiesresurssi käytössä sovitun tuntimäärän mukaan kuukaudessa
  • Helpdesk-vastauspalvelu
  • Nimetty vastuujuristi ja tiimi
  • Muut Lexian asiantuntijat käytettävissä
  • Kiinteä kuukausipalkkio
  • Tasauskausi kolmen kuukauden välein
  • Erillistoimeksiannot alennettuun tuntihintaan.

 Ad hoc Compliance -resurssi 

  • Laskutus sovittuun hintaan tuntiperusteisesti
  • Nimetty vastuujuristi ja tiimi
  • Lexian muut asiantuntijat käytettävissä
  • Kuukausilaskutus toteutuneiden tuntien mukaan.

 

The Legal 500 suosittelee Olli Kiurua pankkitoiminta- ja rahoitusasiantuntijana EMEA 2016 -julkaisussaan.