KKO 2016:10: Pankin oikeus korottaa lainan marginaalia asiakassopimuksen nojalla vaatii nimenomaisen ja yksiselitteisen ehdon

Alemmista oikeusasteista poiketen korkein oikeus katsoi tuoreessa ratkaisussaan, (KKO:2016:10) ettei pankilla olisi ollut oikeutta korottaa luottosopimusten marginaalia pankin yleisten yritys- ja yhteisöluottojen ehtojen nojalla. Korkein oikeus velvoitti pankin palauttamaan luotonsaajien korotusten perusteella maksamat määrät. Korkein oikeus arvioi ratkaisussaan ennen kaikkea sitä, mitä yksipuolinen maksujen korottaminen edellyttää yleisiltä ehdoilta sekä miten ehtokohtaa ”pankin varainhankinnan kustannukset” oli tulkittava, ja oliko näiden kustannusten toisaalta näytetty lisääntyneen sopimusehdon tarkoittamalla tavalla.

Pankin yleisen sopimusehdon tulkinta kääntyi pankin näkemystä vastaan

Pankin yritys- ja yhteisöluottojen yleisten ehtojen mukaan sillä oli oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia, jos se oli perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan tai muiden lisääntyneiden kustannusten vuoksi, joita pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjaa allekirjoitettaessa.

Pankin mukaan sopimusehdon tulkinnassa merkityksellistä olisivat olleet vain pankin viitekorkosidonnaiseen antolainaukseen liittyvän varainhankinnan kustannukset. Tässä asiayhteydessä kustannus tarkoitti pankin mukaan pankin varainhankinnastaan sopimuskumppaneilleen maksamaa hintaa viitekoron osuus pois lukien.

Korkeimman oikeuden mukaan sopimusehdon tulkinnan ratkaisi kuitenkin se, minkä käsityksen sopimusehto on antanut luotonsaajalle eli pankin asiakkaalle. Luotonsaajalla ollutta käsitystä korkein oikeus arvioi mm. seuraavin perustein:

• Sopimusehdossa ei ole viitattu yksittäisestä luotosta aiheutuneiden kustannusten lisääntymiseen, vaan yleisesti pankin varainhankinnan kustannusten lisääntymiseen.
• Luotonsaajat eivät ole voineet päätellä sopimuksen sanamuodosta ja niiden tiedossa muuten olleista seikoista, että sopimusehdossa olisi varainhankinnan kustannuksilla tarkoitettu vain tiettyjä kustannuksia tai jotakin osaa pankin varainhankinnasta.
• Sopimusehdon luonne yksipuolisena riskinsiirtoehtona ei puolla tulkintaa, jonka mukaan olisi perusteltua ottaa huomioon vain osa pankin antolainaukseen kohdistuvista varainhankinnan kustannuksista.
• Pankki olisi voinut luottoehdoissaan tai muutoin luottoja myönnettäessä ilmaista, että varainhankinnan kustannusten lisääntymistä arvioitaessa huomioon otettaisiin vain vaihtuvakorkoisen antolainauksen kustannukset pois lukien viitekoron osuus. Pankki ei kuitenkaan menetellyt näin.

Korkein oikeus päätyi tulkitsemaan sopimusehtoa siten, että pankin varainhankinnan kustannuksilla tarkoitetaan sopimusehdossa pankin koko antolainaustoimintaan kohdistuvia varainhankinnan kustannuksia.

Pankki ei kyennyt osoittamaan korotuksen edellytysten täyttyneen

Pankki esitti näyttöä lähinnä pankin vaihtuvakorkoisen antolainaustoiminnan viitekorkoon suhteutetuista kustannuksista, eikä pankin varainhankinnan kokonaiskustannuksista. Korkeimman oikeuden mukaan pankin selvitys antoi siten vain osittaisen kuvan antolainaustoiminnan varainhankinnan kokonaiskustannusten kehityksestä. Riittävää selvitystä sopimusehdossa tarkoitetusta antolainaukseen kohdistuvien varainhankinnan kokonaiskustannusten lisääntymisestä ei sen sijaan esitetty, minkä johdosta pankilla ei ollut perustetta korottaa luottosopimusten marginaalia.

Marginaalien nosto yleisten sopimusehtojen nojalla silti mahdollista

Tapaus ratkesi korkeimmassa oikeudessa sopimusehdon tulkintaan luotonsaajan eli asiakkaan eduksi. Ratkaisusta ei voi kuitenkaan tehdä johtopäätöstä, joka tekisi marginaalien tai muiden asiakkaalta perittävien korvausten noston yleisten sopimusehtojen nojalla kaikissa tapauksissa mahdottomaksi.

Päinvastoin, ratkaisun perustelut huomioon ottaen pankki tai muu finanssialan palveluita tarjoava yhtiö voi edelleen yksipuolisesti nostaa luottosopimuksen marginaalia tai muita kustannuksia asiakkaan (muu kuin yksityishenkilö) vahingoksi, jos nostamista koskevan yleisen ehdon sisällöstä ei ole epäselvyyttä yhtiön sekä asiakkaan välillä, ja yhtiö esittää lisäksi riittävän selvityksen siitä, että yleisessä sopimusehdossa määritellyt noston edellytykset täyttyvät. Olennaista on siten kuvata yleisiin ehtoihin ja/tai asiakkaan kanssa solmittavaan asiakassopimukseen selvästi ja yksiselitteisesti marginaalin tai muiden kustannusten nostoon oikeuttavat perusteet.

Lexia seuraa aktiivisesti finanssialan ja -markkinoiden sääntelykehitystä sekä avustaa asiakkaitaan kaikissa näihin liittyvissä toimeksiannoissa.

Keskustelemme mielellämme aiheesta kanssasi, ota yhteyttä: Olli Kiuru, Partner, puh. 040 7168 020