Lento-onnettomuuden uhrien omaisille suoritettava korvaus

Viimeisintä vuotta on varjostanut tieto useasta tuhoisasta lento-onnettomuuksista, joista viimeisin on Germanwings-lentoyhtiön Barcelonasta Düsseldorfiin matkalla olleen lentokoneen maahansyöksy Ranskan Alpeilla, missä kuoli 150 henkilöä. Lento-onnettomuuksien yhteydessä esiin nousee myös lentoyhtiöiden vahingonkorvausvastuu.

Useimmissa kansainvälisissä lento-onnettomuuksissa lentoyhtiöiden vahingonkorvausvastuu määräytyy 1999 allekirjoitetun Montrealin sopimuksen perusteella. Montrealin sopimus velvoittaa lentoyhtiöt korvaamaan lento-onnettomuudessa kuolleen uhrin omaisille minimikorvauksena noin 160 000 dollaria. Lentoyhtiö on velvollinen suorittamaan asetetun minimikorvauksen onnettomuuden syystä riippumatta. Lentoyhtiö ei ole velvollinen suorittamaan korvausta 160 000 dollaria ylittävältä osalta, mikäli se pystyy osoittamaan, että se ei ole toiminut huolimattomasti. Esimerkiksi, jos onnettomuuden syyksi katsotaan laitevika, tulee lentoyhtiön näyttää toteen, että lentäjä ei ole toiminut huolimattomasti, kellään lentokonetta huoltaneista mekaanikoista ei ole ollut mahdollisuutta havaita vikaa ja, että lentoyhtiö on suorittanut lentokoneen tarkastukset riittävän usein. Todistustaakka täydellisen huolellisuuden osoittamisesta onkin lähes mahdoton saavuttaa, jonka johdosta korvaussumma voi olla rajoittamaton.

Montrealin sopimus ei määrittele vahingonkorvauksen määrää ja perusteita minimikorvauksen ylittävien vaatimusten osalta vaan vahingonkorvaus määräytyy kansallisen lainsäädännön perusteella sen valtion vahingonkorvauskäytännön mukaan missä kanne käsitellään. Montrealin sopimuksen mukaan mahdollinen vahingonkorvauskanne lentoyhtiötä vastaan voidaan nostaa sen maan tuomioistuimessa, missä (1) lentoyhtiö on rekisteröity, (2) lentoyhtiöllä on pääasiallinen toimipaikka. (3) lentolippu on ostettu,(4) on lennon lopullinen määränpää tai (5) on matkustajan pääasiallinen ja vakituinen asuinpaikka. Kuitenkin suuri osa korvauksista sovitaan lento-onnettomuuden uhrin omaisten ja lentoyhtiöiden ja niiden vakuutusyhtiöiden välillä eikä asiaa viedä oikeuteen. Vaikka korvauksista sovitaan osapuolten välillä, vaikuttaa suoritettavan korvauksen suuruuteen se, missä valtiossa korvaukseen oikeutettu mahdollisesti nostaisi kanteen ja millainen korvaus oikeudenkäynnin kautta mahdollisesti seuraisi.

Koska korvauksen suuruus määräytyy kansallisen lainsäädännön perusteella, vaihtelevat suoritetut vahingonkorvaukset huomattavasti valtioiden välillä. Vahingonkorvauksen suuruuteen voi vaikuttaa uhrin tulot, ikä ja elinajanodote. Joissain maissa omaiset voivat olla oikeutettuja korvaukseen menetetystä elatuksesta sekä kivusta ja kärsimyksestä, kun toisissa maissa näitä ei huomioida. Lähtökohtaisesti suurimmat korvaukset suoritetaan yhdysvaltalaisille. Yhdysvaltalaisen lento-onnettomuusuhrin omaisille suoritetaan korvausta arviolta keskimäärin 4,5 miljoonaa dollaria. Eurooppalaisten uhrien osalta keskimääräinen korvaus vaihtelee arviolta 1,3 ja 1,6 miljoonan dollarin välillä, ollen 1,3 miljoonaa dollaria saksalaisten uhrien osalta ja 1,5 miljoonaa dollaria iso-britannialaisten uhrien kohdalla. Eurooppalaisia alhaisempi korvaus on odotettavissa aasilaisten uhrien omaisille – malesialaisten ja kiinalaisten uhrien osalta korvaus on keskimäärin arviolta 500 000 dollaria ja indonesialaisten 400 000 dollaria. Lisäksi korvaussummat voivat vaihdella uhrista riippuen huomattavastikin maan sisällä, jolloin esimerkiksi lapsiuhrien omaiset saattavat saada merkittävästi vähemmän vahingonkorvausta kuin aikuisuhrien omaiset.

Montrealin sopimuksen on ratifioinut tällä hetkellä 111 valtiota, mukaan luettuna muun muassa Saksa, Yhdysvallat ja Suomi. Kuitenkaan osa maista, kuten esimerkiksi Venäjä ja Indonesia, eivät ole ratifioineet Montrealin sopimusta, vaan ainoastaan sitä edeltäneen Varsovan sopimuksen. Varsovan sopimus on solmittu 1929 ja siinä asetetaan huomattavasti alhaisempi minimikorvausvelvollisuus, 8 300 dollaria, ja sen mukaan lentoyhtiö ei ole vastuussa minimikorvausvelvollisuuden ylittävältä osalta jos se pystyy osoittamaan, että se teki kaikki mahdolliset toimenpiteet onnettomuuden välttämiseksi, minkä on katsottu olevan helpommin osoitettavissa toteen kuin Montrealin sopimuksen vaatimuksen täydellisestä huolellisuudesta. Lisäksi osa valtioista, kuten esimerkiksi Taiwan ei ole ratifioinut kumpaakaan sopimusta, jolloin korvaus perustuu täysin kansalliseen sääntelyyn.

Annamme mielellämme lisätietoja: Peter Jaari