Paikallinen sopiminen ja yrityskohtaiset työehtosopimukset – Haasteita ja mahdollisuuksia

Maamme hallitus on ennennäkemättömällä tavalla avaamassa paikallisen sopimisen mahdollisuuksia yritystasolle. Ajatuksena on, että työsuhdeasioista voitaisiin entistä laajemmin sopia suoraan yrityksessä, oman henkilöstön osalta. Ajatus sisältää sekä haasteita, että mahdollisuuksia.

Työehtosopimusjärjestelmästä

Suomalainen työmarkkinajärjestelmä on historiallisesti perustunut eri alojen työehtosopimuksille. Työlainsäädäntö takaa vain minimiehdot työsuhteissa noudatettaviksi, ja monet työntekijöiden vakiintuneina pitämät edut, kuten lomaraha, mahdollisuus saada sairausajan palkkaa pidemmältä ajalta ja perhevapaiden palkallisuus, tulevat liittojen välillä solmituista valtakunnallisista työehtosopimuksista.

Työehtosopimukset sitovat ensinnäkin kyseisen, työehtosopimuksen solmineen työnantajaliiton jäsenyrityksiä ns. normaalisitovuuden perusteella. Luonteenomaista suomalaiselle työehtosopimusjärjestelmälle kuitenkin on, että jos työehtosopimus on tietyllä toimialalla riittävän kattava, niin se vahvistetaan yleissitovaksi, jonka jälkeen kaikki kyseisellä alalla toimivat yritykset ovat velvollisia soveltamaan sitä yleissitovuuden perusteella.

Moni on saanut meiltä neuvon, että nämä ovat ainoat järkevät tavat noudattaa valtakunnallista työehtosopimusta – joko liittymällä työehtosopimuksen solmineeseen työnantajaliittoon, tai noudattamalla oman alan yleissitovaa työehtosopimusta. Yritys ei voi ongelmattomasti vain valita ”työmarkkinoilta” jotakin työehtosopimusta, jota noudattaa. 

Edellä mainituilla valtakunnallisilla työehtosopimuksilla liitot ovat voineet eri työlakien mahdollistamalla tavalla melko kattavasti sopia asioista myös työntekijöiden etuja heikentäen. Näinhän kuuluukin olla, koska työehtosopimus on sopimus siinä missä muutkin, ja tulee hyödyttää molempia osapuolia.  Näkemykseni mukaan, tämä asia julkisessa keskustelussa monesti unohtuu.

Työmarkkinajärjestelmäämme ovat viime vuosina huojuttaneet Metsäteollisuuden irtautuminen kokonaan työehtosopimusten tekemisestä, sekä Teknologiateollisuuden kahtiajakautuminen valtakunnallisia työehtosopimuksia neuvottelevaan, ja talokohtaisia työehtosopimuksia tukevaan osaan.

Talokohtaisen työehtosopimuksen asemasta

Työehtosopimus voi edellä mainitun lisäksi olla myös yritys- eli talokohtainen. Siinä yksittäinen työnantaja on neuvotellut henkilöstönsä (käytännössä valtakunnallisen työntekijöiden yhdistyksen) kanssa oman työehtosopimuksen. Tällaisella talokohtaisella työehtosopimuksella on voinut, ja voi siis tälläkin hetkellä sopia vain aivan yksittäisistä asioista työntekijöiden haitaksi pakottavaan työlainsäädäntöön nähden. Siten talokohtaisten työehtosopimusten järkevä käyttöala on jäänyt kohtuullisen kapeaksi. Moni on saanut meiltä sen neuvon, että jos yritys haluaa antaa henkilöstölleen erilaisia etuja, niin nämä voi antaa yksipuolisestikin esimerkiksi yrityksen omilla henkilöstöpelisäännöillä tai – käsikirjalla. Niihin ei tarvita omaa työehtosopimusta. Toki omalla talokohtaisella työehtosopimuksella voi olla työnantajamielikuvaa kohentava vaikutus ja muita ei-juridisia etuja yritykselle.

Neuvomme voivat jatkossa hieman muuttua, jos hallituksen nyt edistämät muutokset menevät läpi. Niiden tarkoituksena on, että yksittäinen yrityskin voisi jatkossa sopia työehtosopimuksella kaikista samoista asioista, mistä tällä hetkellä voi sopia ainoastaan valtakunnallisella työehtosopimuksella. Talokohtaisille työehtosopimuksille voi siis jatkossa löytyä enemmän käyttöalaa.

Työssämme törmäämme joskus yrityksen omiin ”työehtosopimuksiin”, joissa vastapuolella ovat olleet vain yrityksen luottamusmiehet. Huomionarvoista on, että jatkossakin talokohtaisen työehtosopimuksen sopijakumppani henkilöstöpuolella on työntekijöiden yhdistys – joko valtakunnallinen yhdistys kuten tähänkin saakka, tai uuden sääntelyn mahdollistamalla tavalla myös sen alayhdistys eli ammattiosasto. Pelkästään luottamusmiesten kanssa tehtyjen ”työehtosopimusten” asema työoikeudellisessa normihierarkiassa on epäselvä, eikä niillä voida sopia työntekijöiden etuja heikentävästi pakottavaan lainsäädäntöön nähden. Yrityksen henkilöstöedustajilla on kuitenkin merkittävä rooli paikallisessa sopimisessa.

Paikallisesta sopimisesta

Vaikka yrityskohtaiset työehtosopimukset ovatkin eräänlaista paikallista sopimista, niin paikallinen sopiminen ja yrityskohtaiset työehtosopimukset ovat juridisesti kaksi eri asiaa, ja pidän ne tässä selkeyden vuoksi erillään.

Yrityksessä voidaan sopia tällä hetkellä paikallisesti niistä asioista, joihin laki tai työehtosopimus antaa nimenomaisen valtuutuksen.  Mistä tahansa asiasta ei siis noin vain voi sopia paikallisesti, ei ainakaan työntekijöiden etuja heikentäen. Laissa olevat paikallisen sopimisen mahdollisuudet ovat melko harvalukuisia, mainittakoon niistä esimerkiksi työaikapankista sopiminen työaikalain mukaan. Sen sijaan liittokohtaiset työehtosopimukset sisältävät paljon enemmän paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Henkilöstön puolelta paikallisen sopimuksen tekee tyypillisesti luottamusmies tai muu henkilöstön edustaja, toisin kuin talokohtaisen työehtosopimuksen.

Tällä hetkellä haasteena on, että yleissitovuuden perusteella työehtosopimusta noudattavat yritykset eivät voi täysimääräisesti hyödyntää työehtosopimuksen sisältämiä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Paikallinen sopiminen on mahdollista ainoastaan normaalisitovuuden perusteella, eli työnantajaliiton jäsenenä, työehtosopimusta noudattaville yrityksille. Toisena haasteena on, että paikallisen sopimisen osapuoleksi on työehtosopimuksissa monesti määrätty yrityksen luottamusmies, jonka työpaikan järjestäytyneet työntekijät ovat valinneet. Jos yrityksessä ei ole ollut valittuna luottamusmiehiä (kuten monesti on tilanne), ei tällaista paikallisen sopimisen mahdollisuutta ole voinut käyttää. Monessa yrityksessä järjestäytyneet työntekijät muodostavat henkilöstöstä vähemmistön.    

Hallituksen tavoitteena on ratkaista nämä molemmat haasteet kerralla. Tarkoituksena on, että jatkossa yleissitovuudenkin perusteella työehtosopimusta noudattavilla yrityksillä olisi täysin samat paikallisen sopimisen mahdollisuudet, kuin normaalisitovuudenkin perusteella työehtosopimuksen piiriin kuuluvilla. Jatkossa paikallinen sopiminen ei myöskään saisi olla luottamusmiehen ”takana”, vaan jos työehtosopimuksessa ylipäätään on jokin paikallisen sopimisen mahdollisuus, siitä on voitava sopia muunkin henkilöstöedustajan (kuten luottamusvaltuutetun) kanssa, tai viime kädessä koko henkilöstön enemmistöpäätöksellä.

Ennen kuin kaavailtu lainmuutos tulisi voimaan, väliin mahtuu vielä yksi työehtosopimuskierros. Mahdollista on, että työntekijäliitot vetävät nykyisiä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia työehtosopimuksista pois, jos muutos toteutuu. Lainmuutos ei edellytä työmarkkinaosapuolia säilyttämään nykyisiä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.  

Lopuksi

Vain tulevaisuus näyttää, miten edellä kerrotut muutokset tulevat vaikuttamaan työmarkkinakenttään ja yritysten arkeen.

• Vähentävätkö muutokset entisestään liittokohtaisten työehtosopimusten merkitystä suomalaisessa työmarkkinakentässä?
• Mitä tapahtuu silloin työehtosopimusten yleissitovuudelle?
• Yleistyvätkö talokohtaiset työehtosopimukset?
• Jos paikalliseen sopimiseen ei enää tarvita luottamusmiestä, putoaako työntekijöiden järjestäytymisaste entisestään?
• Mikä on työntekijäliittojen reaktio asiaan – vedetäänkö paikallisen sopimisen mahdollisuuksia työehtosopimuksista pois?

Sparraamme mielellämme yrityksiä näistä, ja muistakin työoikeudellisista kysymyksistä.  

Artikkelin laati Counsel, asianajaja Johanna Havula

Tiimin muut asiantuntijat:

• Monica Savander-Elivuo / Partner
• Jari Määttä / Counsel
• Juuli Hanhinen / Associate